3. Luennolla käsittelimme muutosta ja kehittymistä. 1800-luvulla teollistuminen sai aikaan jatkuvan muutoksen kierteen, joka on haastanut meidät kehittämään toimintatapoja sekä yksilö että yhteisötasolla. Jatkuvan muutoksen hallinta on hyvin ongelmallista, sillä uusiin toimintatapoihin ei ole tarpeeksi aikaa perehtyä.

Luennoitsija Turunen (1.2.2016) mainitsi luennon alussa muutamia muutoksen keskeisiä piirteitä. Tärkein ominaisuus muutokselle lienee sen prosessimaisuus. Eli muutos ei ole koskaan yhteen hetkeen sidottu rakenteellinen uusi linjaus, vaan sen jalkauttamiseen menee paljon aikaa. Tämä pätee erityisesti peruskoulun opetussuunnitelman muutoshaasteisiin, jotka ovat melkein aina kivuliaita toteuttaa yhtenäisesti. Osasyyllinen peruskoulun opettajien muutoshaluttomuuteen on ulkoinen paine, joka siirretään opettajille kysymättä heidän mielipiteitä.

Olemme samaa mieltä siitä, että koululaitosten on ehdottomasti reagoitava muutokseen, koska ne eivät voi olla irrallisia yhteiskunnan rakenteista. Kuoulujärjestelmämme on yhteiskunnan arvojen ja normien kuva. Koululaitoksen kullekin ajalle tyyppilliset ajatukset ja tavoitteet on helppo tuoda käytäntöön. Lehtisalo ja Raivola (1999, 17-21) ovat esittäneet mielestämme mielenkiintoisia tulevaisuudenskenarioita, joita tarkastelemme koulutuksen näkökulmasta:

Koulutuksen yksityistäminen voi johtaa siihen, että jokaisesta tulee niin sanotusti oman onnensa tuottaja. Tällä tarkoitetaan sitä, että yhteiskunnan vastuu yksilöistä pienenee ja tällöin koulutusmarkkinoilla yksilön rooli itse itsensä kehittäjänä kasvaa. Yksityistäminen näkyy muun muassa koulutuksen eriarvoistumisessa ja teknologian roolin merkittävässä kasvussa. Voidaan ajatella, että uusi opetussuunnitelma muutoksineen edustaa monilta osin juuri tätä ajattelua. Teknologian avulla oppija joutuu ottamaan aiempaa isomman roolin itsensä opettajana.

Toisessa skenaariossa, edellisestä poiketen, valtion asema työmarkkinoiden kontrolloijana säilyy ennallaan. Koulutus nähdään edelleen investoinnin kannalta kannattavaksi, johon satsataan erityisesti korkeakoulutuksen suhteen, unohtamatta esiopetuksen asemaa. Erilaisia tutkintoja ja koulutuksia arvostetaan edelleen ja ne määrittelevät työmarkkinoiden kvalifiointikriteerejä.

Kolmannessa skenaariossa korostuu ertiyisen merkittävästi elinikäisen oppimisen konsepti. Työuran dynaaminen luonne on korostunut tässä skenaariossa, koska jatkuvan muutosliikkeen avulla professionaalisuus saa aiempaa arvokkaamman luonteen.

Pohdimme yhdessä, millaiseen suuntaan koulutus kehittyy tai taantuu jo lähitulevaisuudessa. Tulimme seuraavaan johtopäätökseen, jossa on yhdistetty edellä mainittuja tulevaisuuden skenaarioita: Koulutus tulee enemmän tai vähemmän yksityistymään, jota taas seuraa väistämättä sen eriarvoistuminen. Opettajan rooli ja valta tulee pienemään, koska teknologiset järjestelmät korostuvat ja kouluksen hallinto keskittyy entistä tiiviimmäksi. Lopuksi haluamme vielä mainita elinikäisen oppimisen normatiivisen luonteen kasvu lähitulevaisuudessa, jota ollaan korostettu nousujohteisesti nykyhetkeen asti.

Markus, Olli, Miikka ja Tuomas

 

Lehtisalo, L & Raivola, R. 1999. Koulutus ja koulutuspolitiikka 2000- luvulle. Juva: WSOY