Ajattelimme tässä blogi-tekstissä pohtia hieman modernin ja post-modernin opetussuunnitelma-ajattelun eroja ja yhtäläisyyksiä. Käsittelemme opetussuunnitelma-ajattelua kolmesta näkökulmasta: oppilaan, opettajan ja yhteisön/yhteiskunnan näkökulmista.

Moderni opetussuunnitelma luo ennaltamääritellyillä tarkoilla oppimistavoitteilla tarkat raamit, miten ja mitä oppilaille opetetaan. Täten opetussuunnitelman ohjaava rooli on huomattavan suuri. Opettajan näkökulmasta tämä tarkoittaa pienempää pedagogista vapautta opetuksen järjestelyille, mutta helpottaa toisaalta opettajan suunnittelutyötä, kun käskyt tulevat ylhäältäkäsin. Yhteisön jäseneksi sosiaalistaminen korostuu, koska opetussuunnitelma näyttäytyy yhteisön antamana asiakirjana, joka valmistaa täysivaltaiseen yhteisön jäseneksi kasvamiseen ja yhteisön yhteiseen hyvään. Näin ollen globaalikasvatus jää huomiotta, koska opiskelijat valjastetaan kansallisvaltion sisäisten intressien jatkajiksi ja uusintajiksi. Vallitsevaa ajattelua toisintava opetussuunnitelma-ajattelu on edelleen merkitsevästi vallalla esimerkiksi muutamissa anglo-saksisissa opetusperinteissä. Tämä tulee erityisen hyvin ilmi tarkasteltaessa standardisoituja testejä, joita käytetään oppilaiden arvioimiseen. Tällaiset testit näyttelevät merkittävää roolia kilpailtaessa jatko-opiskelupaikoista.

Postmodernin opetussuunnitelman taustalla voidaan nähdä olevan ennen kaikkea Friedrich Nietzschen ajattelu. Hän ajatteli, että jokainen yksilö luo itsensä määrittämällä omat arvot, säännöt ja lait. Tällöin yksilö tekee itsenäisiä valintoja, eikä seuraa auktoriteetin ohjailua. (Puolimatka 2010, 265.) Ei voida kuitenkaan sanoa todeksi, että mikään opetussuunnitelma pyrkisi Nietzschen tavoin yli-ihmisen tavoitteluun. Opetussuunnitelmissa on kuitenkin selkeitä piirteitä Nietzscheläisestä yli-individualistisesta ajattelusta.

Oppijan kannalta postmodernismi näyttäytyy ennen kaikkea kasvaneena vastuuna omasta oppimisesta ja itsensä kehittämisestä. Tämä lienee hivenen ristiriitaista perinteisen kasvatusajattelun näkökulmasta. Kasvatusajatteluun on traditionaalisesti liitetty arvorealistisuuden ajatus, joka syntyy ihmisen arvo-olemuksen aktivoimisesta kasvatuksen avulla. Tällä tarkoitetaan sitä, että oppijan tietoisuus hänen piilevistä kyvyistään aktivoidaan, jolloin ne todellistuvat. (Puolimatka 2010, 253.)

Kestävälle pohjalle rakennettu kasvatusajattelu voi pitää sisällään sekä modernin että postmodernin ajatuksia. Pelkästään toisen pohjalle nojaava ajattelu laiminlyö törkeästi joko yksilöä tai yhteisöä. Edellämainitut tekijät ovat jatkuvassa riippuvuussuhteessa. Tämä haastaa opetussuunnitelman tekijät ja toteuttajat, joten olisi ensiarvoisen tärkeää, että esimerkiksi luokanopettajaopinnot antaisivat mahdollisuuden tähän pohdintaan.

-Miikka, Markus, Olli ja Tuomas

Puolimatka, Tapio 2010. Arvokeskustelun lähtökohtia kasvatuksessa -- Arvot, tosiasiat ja sivistys. Teoksessa Arvot kasvatuksessa Timo Jantunen ja Eero Ojanen. Helsinki: Tammi.